perjantai 29. lokakuuta 2010

Kukkia ja kanelimuroleipia

Nain ennen sapattia kauppojen edustat ja tien varret ovat taynna kukkamyyjia.
Monilla on tapana ostaa kukkakimppu sapattipoytaa koristamaan ja onpahan miehenikin taman tavan jo omaksunut.
Taalla tykataan hyvin kirjavista kimpuista,mutta tarjolla on myos valkoisia liljoja seka erivarisia pikkuruusuja ja erittain edulliseen hintaan.Kymmenen ruusun kimpun saa 2 eurolla...
Tata harsokukkaa myydaan lahinna kimpun koristeeksi,mutta mina tykkaan siita ihan yksinaankin.
Taman viikonlopun kukat tuli edulliseksi,vain euron!

Tyttojen kanssa leivottiin eilen kanelimuroleipia.
Naita on kiva leipoa,kun voi ottaa lapsetkin mukaan,silla on niin helppo ohje ja todella maukasta.
Mukana oleva perunajauho tekee pikkuleivasta "suussa sulavan"

Kokeilkaapas!

200 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
31/2 dl vehnajauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia

Vaahdota margariini ja sokeri ja lisaa muna.
Sekoita kuivat aineet keskenaan ja lisaa edelliseen.
Leivo tangoiksi ja jaa paloiksi.Pyorittele leivinpaperin paalle pyoreiksi palloiksi ja painele pallot jauhoitetulla haarukalla littanaksi,etta nakyviin tulee haarukan piikin jaljet.

Paista 175 astetta 10-15 minuuttia uunin keskiosassa.

Nyt aamupalaa laittamaan.Tein vapaapaivan kunniaksi aamupalaksi focacciaa.Tuoksuu ihanalle!

6 kommenttia:

  1. Harsokukka on sellaisenaankin aivan ihana.

    Nuo pikkuleivät ovat tuttuja minulle myös ja hyviä ovat.

    Hauskaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Nami,hyvältä kuulostavat pikkuleipäsi. Mukavaa ja toivottavasti sateista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Mahtava laatikko ja kaunis kimppu!
    *ehkä pieni kateus käväisi halvoista kukkasista* ;)

    VastaaPoista
  4. Minäkin pidän harsokukista. Ja onpa teillä edullisia kukkia siellä :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Voi kun täälläkin sais kukkia noin edullisesti! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hei, Kauniilta näyttävät kukkasi! Itsekin pidän harsokukista. juhannuksen aikaan kerään "harsokukkia" luonnosta.
    Elät sikäli unelmaani, että toivoisin joskus asuvani Israelissa, vaikken olekaan edes siellä käynyt =)Ihanalta kuulostaa tuo sapatin viettokin...

    Kotinne on kauniin näköinen! Varmaan palailen uudelleen, vaikka itse pidänkin blogitaukoa. Kiitos kun kävit kommentoimassa, on kiva tietää ketkä siellä ovat käyneet =)

    Ihanaa syksyä!

    Sara

    VastaaPoista