perjantai 26. lokakuuta 2018

Pienikin muutos piristaa


Olen aika laiska muuttamaan jarjestysta tai asetelmia kotona.
Suunnitelmissa on kuitenkin ostaa jotain uutta huonekalua meidan olohuoneeseen ja silloin toivottavasti koko huone muuntautuu taas uudeksi.



Viime viikolla tosin sain hankittua vihdoin uudet verhot.
Olohuoneestamme on kaksi liukuovista uloskayntia parvekkeelle.Toinen on suljettu ja toisesta on kaynti ulos.
Olen etsinyt jo pitkaan sopivaa kangasta ommellakseni uudet vahan kevyemmat verhot,silla entiset oli paksumpaa kangasta ja pimensi aika lailla huonetta.
Loysinkin sitten sopivat valmisverhot sopivaan hintaan(12 euroa/kpl) ja paasin paljon helpommalla.



Kesalomalla tartuin maalipensseliin ja maalasin vitriinikaapin harmaaksi.
Harmaa on pikkuhiljaa hivuttautunut valkoisen seuraksi.
Taman kaapin toin aikoinaan Suomesta muuttokuormani mukana.Kaappi on taytta puuta ja on kestanyt hyvin kaytossa 20 vuotta.




Kaapin maalasin aikoinaan valkoiseksi...



Alkujaan se oli puunvarinen.
Silloin myos koko sisustus oli puusavyinen.
Nain maku muuttuu vuosien varrella.



 Tanaan olemme saaneet nauttia ensimmaisesta kylmemmasta syksyisesta paivasta.
Pari paivaa lupailtiin myrskya ja vesisateita.
Jerusalemissa vain oli kova tuuli,mutta sade saapui vasta viime yona.
Tanaan jo aurinko paistaa,mutta ilma on ihanan raikas.
Ihanaa,etta saa kaivaa jo vahan lampimampia vaatteita paalle!ūüíó










perjantai 19. lokakuuta 2018

Raakelin hauta


Tanaan muistellaan Raamatun Raakelia eli Laabanin tytarta,Jaakobin toista puolisoa seka Joosefin ja Benjaminin aitia.
Sanotaan,etta tanaan on hanen kuolemansa paiva ja tuhannet ihmiset menevat rukoilemaan hanen haudalleen lahelle Jerusalemia Betlehemiin.



Jaakob rakastui enonsa Laabanin nuorempaan tyttareen Raakeliin(hebreaksi Rachel) ja palveltuaan enoansa 7 vuotta luuli saavansa hanet vaimokseen.
Eno antoikin hanelle vanhemman tyttarensa Lean ja haaviikon jalkeen vasta Raakelin Jaakobin luvattua palvella hanta viela toiset 7 vuotta.
Oikein jain miettimaan,etta on siinakin ollut tragediaa,kun huomaa heraavansa vaaran naisen vierelta.
Ja milta tuntui nuorikosta Leasta ja pikkusiskostaan Raakelista,kun isa oli vahan juksannut sulhasta?


                                    Vasemmalla turva-aita Raakelin haudan ja Beetlehemin valilla.

Lea synnytti poikia,mutta Raakel oli hedelmaton.
Siinakin on varmaan ollut monenlaista ongelmaa,kun Lea iloitsi lapsistaan ja varmasti oli vahan vahingoniloinen Raakelin lapsettomuudesta,kun tiesi Jaakobin kuitenkin rakastavan enemman Raakelia.
Loppujen lopuksi Raakel sai kaksi poikaa;Joosefin ja Benjaminin.
Hanen kohtalonaan oli kuitenkin kuolla Benjaminin synnytykseen ja hanet haudattiin Efratan tien varteen Betlehemiin.
Jaakob pystytti hanen haudalleen patsaan ja tama hautapatsas on olemassa viela tanakin paivana,lukee Raamatussa.



Pari vuotta sitten kavin hanen haudallaan,josta nama kuvat.
Erityisesti lapsettomat tai naimattomat naiset tulevat talle haudalle rukoilemaan,silla hanen haudallaan rukoilemisen uskotaan auttavan erityisesti lapsettomuuteen.

Itse en ole mikaan haudoilla vierailija.Israelissa uskonnollisten juutalaisten keskuudessa on tapana vierailla tunnettujen rabbien haudoilla heidan kuolinpaivanaan.
Mina uskon,etteivat nama kuolleet rabbit enaa voi auttaa.
Rukoilla voi joka tilanteessa eika siihen tarvita mitaan erityisia paikkoja.
Raakelin haudalla oli kuitenkin mielenkiintoista kayda,kun kyseessa on Raamatun henkilo,jonka tarinaa on kuullut aina pyhakoulusta lahtien.



perjantai 12. lokakuuta 2018

Vauva-arkea





Minun arkeni todella on vauva-arkea vaikka omat nelja lastani ovat jo isoja.
Aikoinaan Suomessa opiskelin lukion jalkeen paivahoitajaksi,mutta en ehtinyt siella tyoskennella paivakodeissa kuin yhden jakson Helsingissa.
Israeliin tullessani olen lahes koko ajan tehnyt tyota lasten ja erityisesti vauvojen parissa ja sita tyota jatkan tanakin paivana.



Israelissa aitiysloma on lyhyt eli vain 15 viikkoa.
Tarvittaessa aiti voi ottaa tyostaan lisaa omaa lomaa,jos tyonantaja ja taloudellinen tilanne sen sallii.
Yleensa hoitopaikkaa haetaan kuitenkin jo 4kk ikaiselle vauvalle.
Isyyslomaa taalla voi saada 7 paivaa lapsen syntyman jalkeen,mutta tama 7 paivaa vahennetaan aidin aitiysloman kestosta.
Pienelle vauvalle pyritaan loytamaan pieni ryhma joko yksityisesta tai kaupungin perhepaivahoidosta tai vauvaryhmasta yksityisesta tai jonkun jarjeston paivakodista.
Perhepaivahoidossa hoitajalle on luvallista hoitaa maksimissaan kuutta lasta yksin.
Paivakodeissa ryhma on isompi,mutta 2-3 hoitajaa.



Hoitomaksut alle 3-vuotiaille on palkkaan nahden kalliit.
Pienituloisen aidin palkka voi lahes kulua kahden lapsensa hoitomaksuihin.
Muutamaa vuosi sitten taalla tuli laki,etta 3-vuotiaasta lahtien lapset saavat ilmaisen hoidon kaupungin paivakodissa klo 13.30 saakka ja halutessaan maksavat iltapaivahoidosta klo 16 asti.
Taalla ei saa sellaista aitiyspakkausta mita Suomessa odottava aiti saa(se kyllakin tunnetaan taalla ja Suomen pitkat aitiys-ja vanhempienlomat)
Tosin taalla saa rahallisen aitiysavustuksen synnytyksen jalkeen,joka on ensimmaisesta lapsesta noin 400 euroa.Seuraavilta lapsilta summa pienenee;180 euroa ja 120 euroa....
Kun lapsi on sairas vanhemmalle kuuluu 8 lapsensairaspaivaa vuodessa.Tama siis riippumatta montako lasta perheessa on.
Elikka nelilapsisessa perheessa kukin lapsi voi sairastaa vuodessa vain nelja paivaa!



Vauvojen iasta riippuen annan heille aamupalan seka iltapaivaruoan seka tarpeen mukaan pienta valipalaa.
Toiset vauvat tulevat heti lahelle karkkymaan suuhunpantavaa,kun itse syon jotain.Eipa sita voi olla heille jotain antamatta...
Vanhemmat tuovat vauvan mukana joko aidinmaidonkorviketta tai lypsamaansa aidinmaitoa.
Imetys ei taalla ole niin suosittua mita Suomessa vaan usein aletaan antamaan korvikemaitoa jo synnytyssairaalassa.
Itse olen imetyksen kannalla,mutta vahemman taistelua kyllakin hoitosuhteen alettua,jos vauva on tottunut jo pulloruokintaan.
Kiinteiden ruokien antaminen vaihtelee vahan vuosittain.
Toisinaan neuvolassa suositellaan niiden aloittamista 4kk ikaisena ja toisinaan vasta 6kk vanhana.
Pyydan aiteja ensin antamaan pienia "maistiaisia" joka hedelmasta ja vihanneksista ja sitten voin aloittaa syottamisen ilman pelkoa jostain allergioista ym.

Talla hetkella minun hellittavana on viisi suloista poikaa.Nuorin on 4kk ja vanhin 1v.
Kevaalla lupasin ottaa eraan tutun aidin tyttaren viela hoitoon,kun minulla on tyttaristani vahan apua.
Nimittain kahdella tyttarellani on kevaalla ylioppilaskirjoituksia (lukion 2. ja 3.-luokkalaiset)ja lahes koko kevat on lukulomaa.