maanantai 13. maaliskuuta 2017

Purim juhlintaa


Viikko ainakin ollaan juhlittu Purimia.Aluksi lapset pukeutuivat kouluun ja tanaan vietimme sitten Purimia taalla Jerusalemissa
Lapset tykkaavat erityisesti tasta juhlasta,silla saavat pukeutua erilaisiiin naamiaisasuihin,joita kaupat ovat pullollaan jo toista kuukautta ennen juhlaa.




Synagogassa luetaan Esterin kirja,jonka kertomuksen vuoksi Purimia vietetaan.
Tapana on myos antaa herkkukoreja ystaville ja naapureille,joten makeaa tulee syotya aivan tahtomattaankin liikaa.
Varastot on nyt kekseja,karkkeja ja naksuja taynna.Onneksi tyttareni pitaa talla viikolla synttaripartyt ystavilleen,joten saavat syoda puolestani kaikki makeiset.
Maaliskuu onkin meilla juhlia taynna,silla Purim-juhlan lisaksi vasemmalla oleva Noga taytti 16 vuotta ja oikealla oleva Hila 15.





Serkkukolmikko on jo useana vuonna pukeutuneet samoihin naamiaisasuihin ja tana vuonna mummolassa vilisi vaarallisia merirosvoja.










Tanaan minullakin oli toista vapaapaiva.Ihanaa oli herata aamulla ilman kiiretta,juoda aamukahvi rauhassa kirjaa lukien ja herailla paivaan pikkuhiljaa.Todella harvinaista herkkua,silla yleensa minun pitaa olla jo klo 7 valmis vastaanottamaan hoitovauvoja.
Siskoni poikkesi nuorisonsa kanssa ja jaivat kanssamme grillaamaan.
Yleensa Purimina sattuu olemaan todella kylmaa ja sateista ja niin tanakin vuonna.Vetta satoi ja lampoa ei ollut kuin vahan yli 10 astetta.



Halusimme menna grillaamaan jonnekin luontoon grillauspaikoille,mutta jouduimme muuttamaan suunnitelmia.Kyllahan se sujui nainkin-sateenvarjonalla!
Alkaa valittako kuvan yksityiskohdista.Ostin jo vahan kesakukkia ja istutukset ja pihansiivoukset on vahan kesken.
Tuntuu,etta yksikin vapaapaiva keskella viikkoa piristi kivasti ja tasta on hyva jatkaa loppuviikkoa kohti.
Ilmat vaan nayttavat olevan viela tosi vaihtelevat eika lampimampaa ole luvattu kuin vasta ensi viikolla.
Minulle saisi jo kaunis,aurinkoinen kevat saapua...

8 kommenttia:

  1. Hauskat purimkuvat! Voisinpa olla siellä teidän kanssa. Saisin istuttaa kevään ensimmäiset kukat. Nyt joudutte ite hoitamaan sen homman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,sain kaksi kukkaa istutettua ja toiset kaksi viela odottaa ruukuissa.Saisit oikein tuolla kopsuttaa...

      Poista
  2. Kivat naamiaisasut teillä,ja onnnittelut synttärisankareille.Minä en halua lämpimämpää,vaan kylmempää.Tänäänkin luvattiin sadetta ,ja sitä tuli vain aamuyöllä,eikä edes ollut kylmää. Jos se olisi minusta kiinni niin täällä saisi olla talvi koko ajan.
    Mutta teillä on siellä muutenkin kylmempää,joten ymmärrän että kiva kun tulee kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista!
      Minulla vaikuttaa heti mielialaan,jos ei aurinkoa nay,joten mukavampi olla iloisella mielella aurinkoisena paivana!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Täällähän naamiaisasuista joutuu pulittamaan tosi paljon rahaa. Onko siellä edullisempaa?

    VastaaPoista
  4. Tana vuonna tytot tekivat nuo asunsa itse,mutta pojan asu maksoi noin 24 euroa.Asuja loytyy noin 10-50 euron valilta.Kaikenlainen rekvisiitta on tosi halpaa ja sita loytyy paljon jokaiseen mahdolliseen naamiaisasuun.

    VastaaPoista