keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Omalta pihalta



Huomasin,etta karsimyshedelma kukkii uudelleen,joten on toivoa saada viela uudet hedelmat taman syksyn aikana.
Ilmat ainakin jatkuvat viela lampimina,joten luulisin hedelmien viela ehtivan kypsya.
Syksy saapuu tannekin ja olenkin viime paivina siivoillut kuivia kukkia pois ja siirtanyt ruukkuja varastoon.


Tanaan aloitti uusi 4kk ikainen hoitovauva,joka leikki ja jokelteli puolisen tuntia matolla ja laitoin hanet nyt sankyyn,jonne muutaman minuutin kuluttua nukahti.Ihana pieni!!!

Lokakuussa onkin lahes puolet lomaa,silla ensi viikolla alkaa Lehtimajajuhla,jolloin minullakin on jopa 11 paivan loma.

Kotona oleilun lisaksi olemme siskoni luona juhlana seka teemme eri puolelle Israelia paivan matkoja...
Reissaamisesta tekee mukavan uusi tilava automme,jonne lopultakin sopii koko perheemme.
Olemme nimittain tahan asti ahtautuneet kuusi henkea viiden hengen autoon ja takapenkilla on ollut nuorisolla vahan ahdasta ja toisinaan vahan hermoja kiristavaakin!

Tahan uuteen 7-hengen autoon mahtuu viela perheemme lisaksi serkku,kaveri tai vaikkapa safta-isoaiti!



Viikonloppuun osuu Yom Kippur-eli paastopaiva.Olen joskus siita kirjoittanut tanne.Tana paivana kansa paastoaa,liikenne pysahtyy taysin ja lapset valtaavat kadut pyorilla ja potkulaudoillaan.

Ostin Suomesta muutaman kirjan ihan tata paivaa varten,silla pitaahan se aika jotenkin saada kulumaan...




Paaseeko muuten teilta suusta joskus pieni valkoinen valhe?

Taalla Israelissa sanotaan asiat yleensa aika suoraan,seka hyvat etta huonot.
Olen oppinut taalla asuessa ainakin enemman kehumaan,toivottavasti en kuitenkaan sanomaan negatiivisia asioita kovin suoraan....

Mieheni sukulaisissa kaydessani minun oli pakko vahan valehdella....


Nimittain he olivat ostaneet pieneen olohuoneeseensa tallaisen 3x2 metria ison Thaimaa-taulun!
Jokaisella tietenkin on oma tyylinsa ja hyva niin!
Mutta tama ei ole sitten yhtaan minun makuuni eika heillakaan ole sisustus mitaan kaukoitatyylista,joten se ei sopinut heille yhtaan.

Pakkohan minun oli taulua vain ihastella ja vitsailla vaimon tarjoilevan miehelleen grillattua maissia ja jalkahierontaa thaitaulun alla!

No,enpa mina heilla asu eivatka hekaan aina ymmarra minun tyyliani....

Nyt uusi vauva herailee ja kaipaa maitoa....

6 kommenttia:

  1. Minullakin on muutama kukka taas karsimyshedelmassa. Kevaan kukinnasta tulikin lahes 30 hedelmaa.

    Paastoatteko te? Me emme.

    Kaunis tuo Thaimaan kuva sinansa, mutta empa laittaisi olkkariin. Ja viela niin iso! Olisin kylla tehnyt niin kuin sinakin. Mita sita ihmisten mielta pahoittamaan jos ovat sen kerta jo ostaneet. Jos kysyisivat mielipidetta etukateen se olisi eri juttu.

    VastaaPoista
  2. Kärsimyskukka (Passiflora) on minun ehdoton suosikki. Niin kaunis... Hauskaa Sukkot-lomaa sinne !! Paljon niitä lomia teillä onkin ! Itse tulen myös sinne nauttimaan lämmöstä ensi viikolla. Oferilla on pitkä loma ja aiotaan myös ajella pohjoiseen - lempikohteeseeni. Ainakin RoshPinassa muutama yö...

    VastaaPoista
  3. Anu,minun karsimyshedelma on viela niin uusi,ettei paljon hedelmia tullut,mutta ehka nyt?
    Me kylla paastoamme....

    Anneli,tervetuloa lomalle!
    Pohjoinen on kylla kaunista seutua.En tieda viela minne asti me ehdimme....

    VastaaPoista
  4. Olispa ihanaa kerätä kärsimyshedelmiä omalta parvekkeelta! No me herkutellaan omenoilla, puolukoilla, mustikoilla, herukoilla ja kesällä mansikoilla.
    Onpa hyvä jos uusi hoitovauva on kiltti!
    Eipä ole taulu minunkaan makuuni...
    Hyvää lomaa teille kaikille, nauttikaa vapaista ja uudesta menopelistä!!!

    VastaaPoista
  5. Täällä lähelläni passiflora-aitaus ei ole saanut tarpeeksi vettä sillä se on pahasti kuivahtanut...
    Mukavaa succot-lomaa teille:)

    VastaaPoista
  6. Mulla on blogissa arvonta, ajattelin vinkata sullekin jos et oo vielä osallistunut! http://bytiahenriikka.blogspot.fi/2014/10/syksyn-arvontaa.html

    VastaaPoista