sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Nyt se alkoi

Eilen oli tosi kesainen ja lammin paiva ja vietinkin lahes koko sapatin parvekkeella auringossa.
Nautin aina kevaan ensimmaisista auringon paisteesta ja jaksan vahan olla auringossa.Myohemmin onkin jo niin kuuma,etta etsin aina varjoista paikkaa...

Mika sitten alkoi? No,tama parvekkeen suunnitelu kesaksi!
Ostin parvekkeelle kesan ensimmaiset kukat -pelargonit.Nama viihtyy tassa paahteisessa kuumuudessa ja jaksavat kukkia lapi vuoden.
Tein muutenkin suunnitelmia kesaksi parvekkeelle.Ompelin jo uudet tuolinpaalliset,mutta en viela viitsi niita sinne laittaa,silla toivottavasti saamme viela kuitenkin sateita tana kevaana.

Kesaakin olen alkanut jo miettia ja etsimaan sopivia lentoja Suomen lomallemme.
Olen kysellyt kouluilta,milloin koulu alkaa syksylla,mutta kukaan ei viela tieda kertoa tarkkaa paivaa.Aika hassua!

Soittelin myos Suomen suurlahetystoon Tel Aviviin ja kyselin vahan passiasioita.Minulla ja lapsillani on myos Suomen kansalaisuus Israelin lisaksi.Minulla ja tytoilla on Suomen passit menneet umpeen ja halusin ne kuitenkin ajan tasalle.
Suurlahetystosta kerrottiin,etta passin hinta on 600 shekelia eli 120 euroa.Minusta se kuulosti todella kalliilta viela kun joutuisin hankkimaan ne neljalle!
Tarkistin passin hinnan Suomen poliisilaitokselta ja sielta sen saa 48 eurolla.Aika huima ero!
Taidan hankkia ne sitten kesalla Suomessa....

Tama viikko onkin tosi kiva,silla saamme pian isani tanne!Taalla odotellaan jo!!!

10 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä kuvia jo!!!
    Onpa passien hinnassa eroa! Kannattaisko ottaa kuvatkin täällä Suomessa, ne on nimittäin hyvin tarkkoja niistä, mitkä kelpaavat.
    Kivaa viikkoa teille sinne pappan kanssa!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia,joista niiiin välittyy lämpö :)
    Täällä satoi lunta toissa yönä ja lapset pääsivät rakentamaan lumilinnaa ja monta lumiukkoakin pihamaalle syntyi...vaan tänä aamun herättiin vesisateen ropinaan ja ukkoparat samaten kun lumilinna oli tipotiessään. Erikoinen hiihtolomasää!

    Mutta kevättä kohti täälläkin. Mä niiiiin ootan jo sitä :).
    Mukavaa viikkoa sinne teille!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana kesäinen kuva, huoks... Ollappa täälläkin! Kuulostaa kyllä kovin kalliille tuo passi...

    VastaaPoista
  4. Kiva kevätparvekkeesi ja aurinko, jota täällä kaivataan. Vesisateessa vietellään hiihtolomaa, jospa kevät tulisi tännekin nopeasti. Aika isän kanssa on parasta!

    - Sussu

    VastaaPoista
  5. Moi!
    Hiihtoloma alkaa täällä meillä ja lumesta ei ole juurikaan enää tietoa, vaikka poika onkin parhaillaan kisoissa ja eilen voitti piirimestaruuden:)) olen niiiin ylpeä......
    Ihana on sun parveke, täällä kesäkukkia aletaan miettiä 3kk päästä.
    Mukavaa aikaa papan kanssa ja terkut kaikille teille
    Lähettää Ulla

    VastaaPoista
  6. Eeviregina,kuvat myos Suomessa,ettei kay kuten viimeksi,etta hammas nakyi pikkuisen...
    Kikke,teille myos ihanaa hiihtolomaviikkoa lumettomuudesta huolimatta!
    Mari,lamminta tosiaan oli varjossa +25 astetta.Talle viikolle on luvattu vahan viileampaa ja vahan vesisadettakin...
    Sussu,hyvaa lomaa sinulle!Vesisade tietaa aina kevatta(vai tietaako jo helmikuussa?)
    Ulla,onnittelut L:lle!Kova poika hiihtamaan!Hyvaa hiihtolomaa teille!

    VastaaPoista
  7. Kauniit pelakuut...tulisi jo tännekkin kesä! Nyt kyllä paistaa aurinko ja lämpöä tuollaiset +5 astetta...ja on sentään vasta helmikuu..:)
    Hirveä hintaero passeissa!

    VastaaPoista
  8. Kuka sen passien erotuksen mahtaa vetää välistä? Kuulostaa kivalle kaikki, parvekekukat ja vierailut puolin ja toisin.

    VastaaPoista
  9. Minun pitäisi myös uusia passi,joka menee umpeen huhtikuussa ja tuo hintaero ärsyttää todellakin!
    Mutta en taida voida odottaa Suomeen asti,kun se ei kelpaa enään huhtikuun jälkeen...

    kevät todellakin alkoi.Mutta olisin voinut odottaa sen kanssa kun talvea tuskin oli....

    VastaaPoista
  10. Irmastiina,teillakin on ollut erikoinen talvi tana vuonna.
    Mine,mahtaakohan tuo hinta olla myos muualla ulkomailla hankituissa passeissa?
    Yael,sinulla ei sitten ole kaksoiskansalaisuutta,etta voisit Israelin passilla matkustaa?

    VastaaPoista