maanantai 28. tammikuuta 2019
Tammikuun kuulumisia
Tammikuu on ollut erittain vaihtelevaa ilmojen puolesta.
Valilla ollaan saatu nauttia aurinkoisista ja lampimistakin paivista,mutta paljon ollaan saatu vettakin kuivaan maahan.
Eilen oli tosi kaunis aurinkoinen paiva ja innostuin siistimaan vahan isoa rosmariini pensasta.
Yleensa heitan oksat pois,mutta nyt huomasin rosmariinipurkin lahes tyhjaksi.
Kuivaan rosmariinit ja nain saan nopeasti kayttaa niita ruoanlaitossa.
Tosin kaytan tuoretta rosmariiniakin,kun sita kasvaa ihan tuossa keittion ikkunan alla.
Jerusalemin yolampotilat on olleet aika alhaiset ja laskeneet jopa ihan lahelle nollaa.
Yhtena iltana jopa niin kylmaksi,etta satoi veden sijasta rantaa ja lunta.
Ei kuitenkaan ollut ihan niin kylmaa,etta lumi olisi pysynyt aamuun asti.
Lapset ovat aina iloisia lumesta.Poikani tosin odottaa kovasti,jos saisimme viela tana talvena oikein kunnolla lunta.
Tyttareilleni taitaa kuitenkin riittaa talta talvelta!
He ovat olleet nyt viikon Suomen pakkasissa talvilomalla ja palaavat tana yona takaisin kotiin.
Ovat nauttineet heille eksoottisesta Suomen talvesta ja lumesta seka kokeneet elamansa pakkaset.
Tosin heidan ollessaan ihan pienia eraalla joululomallamme pakkanen kiristyi -35 asteeseen,mutta sita he eivat muista.
Perjantaina teimme pienen retken luontoon.
Tahan aikaan vuodesta luonto nayttaa niin vihrealta ja mantelipuut alkavat juuri kukkia.
Perheen pienennettya talla viikolla puoleen minulla on ollut paljon vahemman kokkaamista,pyykkia ja siivottavaa.
Perjantai-iltana olimme myos sapattiaterialla anoppini luona,joten viikonlopuksikaan en valmistanut paljon ruokaa.
Kuun puolivalissa vietimme myos poikani 11-vuotissynttareita.
Tana vuonna han valitsi muutaman kaverin perheemme lisaksi ja menimme seinakiipeilemaan.
Mina tyydyin pysymaan maan kamaralla ja jarjestelemaan tarjottavia,kun toiset kiipeilivat katon rajassa.
Yolla jaakin uni vahan lyhyeksi,silla haen tytot lentokentalta ja aamulla aikaisin nousen viemaan poikaani kouluun ja aloitan tyot.
Mukavaa tammikuun loppua kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voih, nuo yrtit ja vihreys! Niitä on ikävä täällä pakkasissa. On tosiaan ollut ikimuistoinen pakkasloma tytöillä, muistavat varmaan ikänsä! Ihan nuo -25 pakkasetkin riittää!
VastaaPoistaTaalla Jerusalemin talvessa tytot vahattelevat koko ajan ettei tama ole ollenkaan kylmaa!
PoistaSanelen tämän kommentin joten Saapa nähdä miten menee Rosmariini on kyllä tosi kiva ja yrtti mullakin kasvaa sitä ihan Melkein ikkunan alla tuolla puistossa tai harvemmin tulee käytettyä, viime aikoina olen sitä käyttänyt hieman enemmän Teillä onkin paljon kylmempää siellä kuin täällä rannikolla, tykkäisin kyllä enemmän tuosta teidän asteista. kKiva kun tytöt saivat kokea kunnon talvea Suomessa Mukavaa tammikuun loppua💚
VastaaPoistaHyvin onnistui kommentointi myos sanelemalla!Pikaista paranemista sormeesi!
PoistaSiellä on ylellistä kun tulee lunta.
VastaaPoistaMä taas kaipailen teidän aurinkoa.
Ihania kuvia.
As reported by Stanford Medical, It's in fact the SINGLE reason women in this country get to live 10 years longer and weigh 42 lbs less than we do.
VastaaPoista(By the way, it is not related to genetics or some secret exercise and really, EVERYTHING to around "how" they are eating.)
P.S, What I said is "HOW", and not "WHAT"...
Tap this link to reveal if this brief quiz can help you unlock your true weight loss potential