sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pesah ja loma



Meilla kaikilla on nyt alkanut Pesah-loma ja perjantai-iltana vietimme Pesahin seder-illallista.
Seder-ateria on pitka koko illan kestava ateria,silla ennen syomista luemme ja laulamme Hagadan lapi eli kertomuksen juutalaisen kansan Egyptista lahdon.
Maistamme erilaisia symbolisia ruokia ja juomme 4 lasillista viinia laulun ja lukemisen lomassa.




Pesah on happamattoman leivan juhla,joten koti siivotaan perusteellisesti hapatteesta eika viikkoon syoda mitaan jauhotuotteita eika hapanta.
Leivan sijaan syodaan matsaa eli vahan nakkileivan tapaista tosin suolatonta ja aika mautonta "leipaa".
Kolmekymmenta vuotta sitten kaupoista ei loytynyt paljon mitaan leivonnaisia Pesahin aikaan,mutta tanaan loytyy vaikka mita herkkuja.
Lahes kaikkia Pesahina sallittuja ruoka-aineita loytyy myos,kuten pastaa,korppujauhoja,corn flakesia ym,joten tana paivana ei ole mikaan ongelma noudattaa Pesahina kosher saantoja.




 Seder-ateria on perheen juhla,jolloin suuri suku kokoontuu yhteen.
Meilla oli tana vuonna vahan pienempi kokoonpano,mutta saimme silti siskoni lasten kanssa seka anoppini kanssamme juhlimaan.




Tanaan jatkuu sitten viikon loma ja olemme suunnitelleen joka paivalle vahan ohjelmaa.
Ei kuitenkaan liian paljon,silla on ihanaa myos olla kotona tekematta paljon mitaan ja mahdollisuus nukkua aamulla pitkaan ilman heratysta.


Viela kuva meidan nuorisosta.
Tassa siskoni ja minun lapset,vain nuorin poikani puuttuu kuvasta.
Serkuilla oli kivaa yhdessaoloa pitkasta aikaa,kun serkkukatraan vanhinkin vasemmalla oleva nuorimies vapautui juuri armeijasta palveltuaan 2 vuotta ja 8kk.

12 kommenttia:

  1. Hyvää Pesah lomaa, ja kiva oli nähdä kuvia teidän juhlapöydänne. EN ole 4 kk syönyt leipää joten en ostanut matsaakaan. Komeat ja kauniit nuoret:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taytyy minunkin loman jalkeen aloittaa taas pieni kuuri.Kaikki meni pieleen Purimin aikaan...

      Poista
  2. Ihana serkussarja. Oletko sinä muuten itse juutalainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juutalainen.Kiva tosiaan,etta on serkkuja lahella.Ollaan siskon kanssa oltu aina paljon tekemisissakin,joten serkut ovat laheisia keskenaan.

      Poista
  3. Tulee niin muistoja mieleen, minäkin niin usein olen teillä pesah-aterialla ollut! Mutta matzaa ei tule ikävä. Sen makuun en totu koskaan...
    Kivaa että nuoriso sai olla yhdessä, sitä ei kuitenkaan kovin usein tapahdu. Uskomatonta, että aika kuluu ja teillä on jo melkein aikuiset lapset!
    Nauttikaa lomasta ja vapaapäivistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei matsa hyvaa ole minunkaan mielesta.Tosin teen siita munan,maidon,suolan,ja juustojen kanssa taikinan ja paistan pannulla matsapullia aamiaiseksi ja ne maistuu osalle perheesta.

      Poista
  4. Tällä juhlalla ja juhla-aterialla on vuosituhantiset perinteet ja ihanaa, että sitä vaalitaan edelleen.
    Onnellista loma-aikaa Teille!

    VastaaPoista
  5. Pesah on ehka tarkein juhla juutalaisuudessa.Kiitos,kylla me nautitaankin lomasta!

    VastaaPoista
  6. Chag Pesah Sameach!=) Ihana Seder- ateria kattaus ja niin kauniita/ komeita nuoria! Kiitos tästäkin postauksesta, näitä on aina niin kiva lukea.<3
    Rentouttavaa lomaa koko perheelle,
    Keväisin terveisin Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kauniista sanoistasi!Kivaa kevatta sinulle!

      Poista
  7. Kiitos kestityksesta ja seder-ateriasta .Kaikki ei todellakaan ole lomalla ja taalla tanaankin toissa 9:n.Mutta nauttikaa te😙.Onneksi lapset kumminkin lomalla ja nauttivat.

    VastaaPoista
  8. Ole hyva vain!Yrita jaksaa viela huominen ja sinullakin on pitka viikonloppuvapaa...

    VastaaPoista