torstai 30. heinäkuuta 2015

Aika kuluu niin nopeasti...




Ajellessamme siskoni luo toissa iltana ajattelin mielessani ajan kulua.
Kuinka siita on vasta vahan aikaa kun lapsemme olivat pienia ja elama oli yhta "hulinaa".
Yht'akkia huomaammekin heidan kasvaneen ja nyt oli jo aika juhlia vanhimman serkun armeijaan lahtoa.


Siskon perhe rakensi muutama vuosi sitten talon "maalle,eramaahan".
Kivinen,kuuma autiomaa taalla parinkymmenen kilometrin paassa Jerusalemista alkaakin,mutta 10 minuutin paassa on kuitenkin suurehko 50.000 asukkaan kaupunki,joten ei ihan syrjassa olla.



Siskoni pihalle jarjestimme pienet grillijuhlat siskonpojan kunniaksi.
Puitteet oli mita ihanimmat.Mikas sita istuskellessa lampimana iltana rypaleterttujen alla!

Siskollani on paljon erilaisia hedelmapuita pihallaan.Rypaleet,sitruunat ja karsimyshedelmat ainakin saa jo omalta pihaltaan ja oliivejakin tulee joka vuosi sailottavaksi asti.







Parturissa kaynnin jalkeen Emil naytti jo ihan sotilaalta.
Aidilla oli vahan haikea tunnelma lahettaa poika kolmeksi vuodeksi armeijaan.
Armeija taalla on ihan"totisinta totta"joten aidin sydammella on jatkuva huoli ja pelko...


Viikonloppulomille han aina valilla paasee,mutta silti lapseni tulevat nakemaan serkkuaan vahemman.
Mutta tatahan tama elama on.Jatkuvasti uusia juttuja ja muutoksia jokaisen meidan kohdalla.Varsinkin naiden nuorten elamassa!!!






Mina taalla koneella viela keskella yota...
Ei malttaisi menna ollenkaan nukkumaan,silla huomenna on viimeinen tyopaivani ennen kuukauden lomaa ja haluan nauttia tasta ihanasta tunteesta jo nain etukateen...
Olen kylla loman tarpeessa taas vuoden toitten jalkeen keratakseni voimia taas uuteen vuoteen...

Yritan silti menna nukkumaan,etta jaksan viela viettaa mukavan viimeisen paivan hoitolasteni kanssa...

5 kommenttia:

  1. Taalla sotilaan aiti jo vahan rauhoittuneempana Eilen illalla puhuin pojan kanssa ja siella kaikki hyvin.Kylla se poika parjaa Toivon sulle sisko oikein hyvaa ja rentouttavaa lomaa
    Suomessa ja myohemmin taalla myos .Mulla alkaa loma viikon paasta mutta tana kesana ei Suomessa.

    VastaaPoista
  2. Moi!!

    Kyllä aika tosiaan kuluu nopeasti, se oli vasta äsken, kun armeijaanlähtevä tuotiin vauvana näytille mummolan naapuriin.....
    Meillä poika on armeijassa 9kk ja siitäkin ajasta lähes puolet istuu toimistotöissä Puolustusministeriössä😮
    Loma lopuillaan, huomenna alkaa työt, mutta kyllä 7vkon loma on minulle ihan riittävä.
    Nähdäänkö teidän lomalla?? Ihanaa lomanodotusta!!!
    -Ulla

    VastaaPoista
  3. Täällä sotaväessä ollaan minimissään puoli vuotta...ja vuoden taitaa olla pisin aika.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se aika kuluu todella nopeasti! Ei meinaa perässä pysyä. Kohta teilä on melkein kaikki lapset aikuisia. Onneksi Natan on vähän aikaa vielä pieni!
    Jos täällä tätikin huolestuneena miettii Emilin armeija-aikaa, niin miten sitten äitinsä... Pakko vain luottaa, että kaikki sujuu hyvin.
    Oikein hyvää lomaa, ootte kaikki sen ansainneet! Tavataan pian!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat! Komeus ja kaunottaria!
    Itse olin eilen kaverin 5-kymppisillä. Ennen vanhat ihmiset täyttivät 50?! Elämään kuuluu niin paljon hienoja ja haikeita hetkiä. Kumpa osaisimme elää tässä ja tänään, nauttien elämästä.
    Ihanaa lomaa!

    Sussu

    VastaaPoista