sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Nostalgisilla paikoilla

 Perjantaina ajelin Jerusalemin ulkopuolelle ja poikkesin Kiryat Anavimin kibutsille,jossa olen ensimmaiset kuukaudet tassa maassa asunut.
Aikaa siita tulee syksylla kuluneeksi 27 vuotta,kun nuorena halusin siskoni ja ystavani kanssa kokeilla jotain uutta.





Toisinaan minulle palautuu mieleeni ne alkuajat jostain mullan ja kukkien tuoksusta ja heinasirkkojen sirinasta.
Nimittain ensimmaisina paivina paasimme puutarhatoihin eli haravoimaan.Olisi pitanyt pakata matkalaukkuun myos kottikarryt,silla koko kibutsilta ei sellaisia loytynyt ja kaikki lehdet piti kasata jonkun viltin paalle ja silla kantaa ne roskiin...


Siita hommasta paasin ylenemaan puuvillapellolle puuvillan kokoajaksi ja tytot paasivat ruokasaliin toihin.
Puuvillapellolle piti nousta aikaisin;noin klo 5 piti olla autossa muiden tyontekijoiden kanssa.Toisinaan olin ainoa ulkomaalainen enka ymmartanyt yhtaan sanaa hebreaa.Joskus mukana oli toinen vapaaehtoinen ,joka vastasi porukan ruokailusta parakkikeittiossa pellon laidalla.
Kylla siina joskus oli tytoilla itku silmassa,kun annettiin jainen kana kateen ja siita piti loihtia ateria noin kymmenelle nalkaiselle...



Kun puuvillankeruun aika loppui jatkoin tyoskentelya lastentalolla.
Oman haasteensa tyolle antoi kielitaidon puute,silla lapset eivat tietenkaan osanneet englantia.
Eras suomalainen tytto opetti minulle muutamia lauseita hebreaksi ja niita kaytin mm.ruokailu-ja nukuttamistilanteissa.
Muistan,etta ennen iltapaivan nukkumaanmenoa kyvetimme lapset lastentalon pienessa kypyammeessa.
Ei taitaisi suomalaisessa paivakodissa tyontekijat hyvaksya vastaavaa...



Tana paivana kibutsin elama nayttaa vahan muuttuneen.
Sinne oli tullut uusia tehtaita,kanala oli havitetty ja sen tilalle oli kunnostettu tama sisustusliike,josta nama kuvat.
Naita huonekaluja tehdaan paikan paalla.Valitettavasti ei vain minun kukkarolle vaikka ihania ovatkin.



Tehdasalueelle oli myos avattu kahvila,joka naytti ainakin perjantai-iltapaivana olevan aivan taynna asiakkaista.







Kibutsin sisaankaynnin lahelle on myos pengerretty omakotitalotontteja ja pian sinne voi rakentaa muutkin kuin kibutsin jasenet.
Eiko entisille vapaaehtoistyontekijoille olisi mitaan erityisrakennusoikeuksia tai alennuksia?Heh!



Mina voisin kylla asuakin maalla ja hoitaa siella pienta puutarhaani.Mika tietaa vaikka joskus...


Yleisnakymaa kibbutz Kiryat Anavimista.Suuri rakennus on kibutzin hotelli,oikealla pilkottaa uima-allas ja keskella sinikattoinen ruokasali.Meidan vapaaehtoisten asunnot olivat hotellin vasemmalla puolella nakyvia valkoisia rakennuksia.

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia muistoja!
    Minä en koskaan käynytkään tuolla kibbutsilla. Asuitte jo Jerkussa, kun tulin ekaa kertaa teille käymään.(Ramottiin.)
    Eikös noita samoja kalusteita myydä Jerusalemin keskustan liikkeessä?
    Meillekin tuli kesä ja lämpö, vihdoinkin!

    VastaaPoista
  2. Kiryat Anavim taisi olla sellainen kibutsi ,jonne tuli paljon suomalaisia;D
    Onpa kanala kokenut mahtavan muodonmuutoksen!

    VastaaPoista
  3. Sä ehdit siellä moneen työhön. Mä olin koko ajan vain hotellin aamupalaa laittamassa.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista! Mulle koko kibbutsijuttu on ihan uutta :)

    VastaaPoista
  5. Minä vietin kibbutz Huldassa noin puolisen vuotta 1979-1980 välisenä aikana. Meitä oli 17 hengen ryhmä suomalaisia. Nyt viiden vuoden aikana olen siellä muutamia kertoja vieraillut ja paikka on päässyt tosi huonoon kuntoon. Sama asia,mistä kerroit oli,että ihan kibbutsin kylkeen on rakennettu hulppean hienoja omakotitaloja pihoineen.Uusi ja "ränsistynyt" kohtaavat.Mutta on silti ihana käydä siellä kävelemässä ja muistelemassa menneitä.Koska sieltä kaikki kaunis,-mikä on nyt uudestaan elämässäni-sai alkunsa !!!

    VastaaPoista
  6. Kivat muistelot ja tyylikäs kahvila. Niin se elämä vie, joskus on mukava katsoa vähän takapeiliinkin.

    Helleterkut Tampereelta!

    VastaaPoista
  7. Kylla Kibutsilta kivat muistot on.kaikki oli vain silloin niin uutta ja ihmeellista.joskus tuntuu etta oliko se edes sama maa missa edelleen asun.Tuo sisustusliike on kylla ihana.Ma raaskin ostaa sen sivupoydan tuosta liikkeesta mutta on se kauppa aika kallis kyllakin.

    VastaaPoista
  8. I love your blog even though i dont understand finish.I WISH i would.what is it in KIRYAT ANAVIM?

    VastaaPoista
  9. Mukava lukea muistelosi :) Upea liike.

    VastaaPoista