torstai 9. toukokuuta 2013

Siskon pihalla






 Eilen pitkasta aikaa lastasin lapset autoon ja ajoimme siskolleni iltakahville.
Matkaa ei ole kuin 25 km,mutta molempien aika on niin kortilla,etta pitaa etukateen sopia ilta,joka sopii molemmille.
Kuten traditioomme kuuluu,kierramme aina aluksi pihan lapi.

Talla kertaa hanella olikin paljon uutta pihallaan,silla sinne oli ilmestynyt uudet pihakalusteet ja keinut.
Taman oliivipuun takaa pilkistaa "vuodekeinu".jossa voi kesalla vaikka nukkua,silla sivusta saa vedettya alas hyttysverkot.


Oikealla pilkistaa sisaantulo-ovi ja tassa etualalla on suuri katettu patio.





Tasta ideasta siskoni saa kiittaa minua,silla han oli heittamassa pois tata poikansa vanhaa sankya.
Sanky oli puun varinen ja viela ihan ehja.

Ehdotin,etta maalaa sen valkoiseksi,paljon tyynyja pehmusteeksi ja siita tulee kiva kaluste terassille.

Eiko kannattanutkin!


Bougainville kasvaa runsaana.

Kasvi,josta pidan paljon,mutta en ole itsellani onnistunut kasvattamaan.




Pantzo-koira-talonvahti!!!

Kiitos sisko kahveista ja vohveleista kera hillon ja jaatelon!!!

Kotiuduimme illalla noin klo 22 aikaan ja tyttareni muisti kertoa,etta on hanen vuoronsa tarjota luokalleen kakkua.
Ehdottamani kaupan ostokakku ei kuulemma kay,joten ei kun leipomaan klo 22.30 kakkua!!!
Tata se aidin rooli on joskus...

27 kommenttia:

  1. Hei!!
    Olipas kiva piha....
    Meidän piha oli viime kesänä eka kertaa kukoistuksessaan 5 vuoden asumisen jälkeen, mutta siskollasi se näyttää olevan jo nyt, kiitos lämpimän ilmaston.
    Minä en tällä hetkellä juurikaan pihalla voi kuopsutella, vaan klinkkailen jalkani kanssa sisätiloissa....sanotaanhan, että urheilu ja etenkin sulkapallo on vaarallista;))
    Enää 9 päivää ja päästään Turkin lämpöön...
    -Ulla

    VastaaPoista
  2. Kaunis piha - ja tuollaisen vuodekeinon haluan minäkin! Tutulta kuulostaa tuo viimehetken leipominen koulua varten. Parhaimpia olivat ne aamut, kun sai kuulla, että ai niin, mä unohdin eilen kertoa, että meillä on nyyttärit tänään koulussa...no, nyt ei enää tarvitse tuohon revetä.
    Ihania, turvallisiä päiviä sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihana piha ja tosi söpö talonvahti :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniita pihakuvia ja ihana tuo Bougainville <3. Kasvaispa täälläkin tuommoisia :). Israelissa ollaan pari kertaa käytykin, kiva lueskella sun blogia :).

    VastaaPoista
  5. OI miten kivalta näyttää ja suloinen talovahti! Hyvä idea tosiaankin tuo sängyn muuttaminen noin nätiksi istuimeksi:)

    VastaaPoista
  6. Mä en voi uskoa, että tuo on sama piha, jota perkkasin vajaa pari kuukautta sitten!!!
    Aivan mahtavasti viiniköynnös ja passion ovat valloittaneet köynnöskaaren, bougainvillea ihan ryöppyää ja kaikki uudet kalusteet!
    Pakko joskus tulla sinne kesällä, että näkee kaiken kukkarunsauden.
    Ja tulipa kiva tuosta sängystäkin.
    En osaa linkittää, mutta mun blogissa on aikaisempia kevätkuvia samasta pihasta "Qedarin aurinkopuutarha 6.4 2013".
    Onnistuiko yökakku?
    Mukavaa loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia jälleen!Ihana käydä täälä sulla hoidattamassa kesän ikävää :).Kuvistasi voi ihan aistia lämmön ja kesän!
    Ihana tuo sänky ja tuo valkoinen rautapenkki,voih <3.Eevireginalla taisin sitä jokin aika sitte jo kuolata reissukuvia ihaillessa :).

    Sä oot todellinen leipuri - yöllähän ne aina työskentelee ;)

    VastaaPoista
  8. No pianhan sa sait postauksen tehtya meidan pihasta.Kylla itekin olen tyytyvainen nyt pihaan kun se vihdoinkin on saatu valmiiksi.Tanaan oli viela sahkomies laittamassa valoja pihalle joten nyt illallakin on kohdevalot puihin ja pensaisiin.On hienon nakoinen.Shabat Shalom!T:NetaLeena

    VastaaPoista
  9. A5BE9
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----
    matadorbet
    ----

    VastaaPoista
  10. 743B4
    matadorbet
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----

    VastaaPoista
  11. EFF95
    ----
    ----
    ----
    matadorbet
    ----
    ----
    ----
    ----
    ----

    VastaaPoista