lauantai 6. helmikuuta 2010

Sisustusputiikissa

Minun suosikkisisustusputiikkini taalla Jerusalemissa on sisustusliike Harmony.
Liikkeessa on kolme kerrosta taynna mita ihanampia huonekaluja ja sisustusjuttuja.

Kadun toisella puolella on Harmonyn puutarhaliike,joka on taynna aivan ihania rautahuonekaluja,-sermeja,ruukkuja,naulakoita,silkkikukkia...


Muutamaa pikku ostosta lukuunottamatta olen tyytynyt tahan asti lahinna vain ihailemaan ja toisinaan varastamaan loistavia ideoita...
On valitettavasti niin hintava liike minun kukkarolleni.



Nama kuvat ovat liikkeen alakerran lastenosastolta,josta haluaisin ostaa kaikki lastenhuoneiden sisustukset uusiksi.



Olisi muuten mielenkiintoista tietaa,onko mielikuvanne Israelista ollut tallainen,mita olen postauksillani ja kuvillani tuonnut esille Israelista???
Kun aikoinaan tanne parikymmenta vuotta sitten tulin,mielikuvani ei todellakaan ollut se,mita todellisuus sitten oli.
Mielessani oli uutisten nayttamat kuvat mellakoista ja kivia heittavista pikkupojista(20 vuoden aikana en ole nahnyt yhtaan mellakkaa eika kiven heittajaa...)ja en kuvitellut taman maan olevan niin moderni,mita se on.




Ehka oudoin kysymys,mita minulle esitettiin aikoinaan oli;"Ai,asutteks te siella jossain savimajois?"
Niin,miltahan nama Harmonyn huonakalut nayttaisi jonkun savimajan sisustuksessa???






17 kommenttia:

  1. Hei! Tervehdys Hämeestä! Olen käynyt Israelissa 70- ja 80-lukujen taitteessa, joten kyllä ihan "modernina maana" olen Israelia aina pitänyt, mutta paljon vauraammalta maa näyttää blogisi kuvien perusteella kuin silloin. Mutta onhan Suomikin niistä ajoista nostanut elintasoa kovasti.

    Olen vieraillut blogissasi nyt jonkun kuukauden - kommentoin ekaa kertaa, muistaaakseni joskus aiemminkin ajattelin, mutta oliko kommentointimahdollisuus silloin toisenlainen? En ainakaan muistaakseni pystynyt viestiä pistämään, kun itselläni ei ole tilejä eikä blogeja - ilokseni vain lueskelen näitä (halvempaa kuin aikakauslehtien tilaaminen ja suoraan sanottuna mielenkiintoisempaa!!!)

    Terv. Johanna

    VastaaPoista
  2. Mina taas asuin Israelissa 80-luvun alussa muutaman vuoden. Kuvien perusteella moni asia on muuttunut: talot tulleet korkeammiksi, vanhoja juttuja restauroitu, sisustusjutut samanlaisia kuin taallakin jne.

    Ihan tavallista elamaahan sita siella silloinkin vietettiin. Suurin ero silloiseen elamaan Suomessa oli kai ihmisten mentaliteetti.

    Suunnitelmissa on tulla katsomaan vanhoja tuttuja ja paikkoja tulevaisuudessa. Onkin mielenkiintoista nahda milta nama ulkoiset muutokset tuntuvat paikan paalla.

    VastaaPoista
  3. Heh, minäkin olen samanlaisia kommentteja saanut kavereilta aina kun ollaan Israeliin lähdetty. Olen siis pienestä asti viettänyt jokaisen kesän Israelissa toisessa kodissamme :-) Ensi kesänä olisi tarkoitus tutustuttaa oma pieni tyttäreni ja mieheni Israelin elämään. Miehelläni oli myös aiemmin ihmeellisiä mielikuvia Israelista, mm. kaikilla ihmisillä ortodoksien kaltaiset vaatteet jne. Heh heh.

    VastaaPoista
  4. Voi ku ihanan näköstä paljon kaikkea kaunista ;)

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Minä en ole käynyt Israelissa ja olen blogissasi käynyt vasta pari kertaa, mutta aikas paljon tuo TV manipuloi mieltämme. En nyt ajattele, että siellä kiviä heitellään koko ajan ja joka paikassa.
    Aivan ihastuttava sisustusliike, tavarat ovat niin taivaallisen kauniita ja ne rautaiset jutut ovat mulle kyllä ihan in. Viime kesänä sain meidän verannalle ostettua rautakalusteet olen niihin enemmän kuin tyytyväinen.

    Kiva postaus!

    Terkut talvisesta maisemasta Lennulta!

    VastaaPoista
  6. Oi mitä ihanuuksia sieltä löytyy! No minun täytyy tunnustaa että olen pitänyt Israilia hyvin "vanhanaikaisena" maana jossa on jatkuva sota ja mellakointi päällä. Siis hyvin turvaton maa, hyvin paljon telkkarista saatu mielikuva. Mutta nyt on se muuttunut :)

    VastaaPoista
  7. Minunkin mielikuvat Israelista ovat liittyneet lähinnä sotaan. En osannut tosiaankaan kuvitella, että siellä olisi tuollainen kauppa! Ihan kuin meidän ostoskeskuksessa. Uutiskuvat ovat muokanneet mielikuvia aika vahvasti..mutta siksipä onkin kiva lukea sinun blogia. Tulee toisenlaisia näkemyksiä.

    VastaaPoista
  8. Itse asuin Jerusalemissa 1993-94 ja 1998-99 ja israelin ikävään luen ihanaa blogiasi. Moni asia on muuttunut mutta silti se on rakas Israel. Jatka samaan malliin ja käy joskus kuvailemassa meille Jerusalemiakin. Terveisin Ellivelli

    VastaaPoista
  9. Soma sisustuspuoti, hyvin samantyylinen, kuin täällä skandinaviassakin. Ihania kuvia Israelista blogissasi. Siellä en ole käynytkään, naapurimaassa Egyptissä kylläkin:)
    Lumiset terveiset!

    VastaaPoista
  10. Kauniilta näyttää sisustusliike:-)
    Minä en ole ajatellut teidän asuvan savimajassa .....hih
    Ehkä noi kalusteet ei tosiaankaan oikein savimajaan passais ;-)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Heissan!

    En ole kans ajatellut, että siellä savimajoissa asuttaisiin...;D Minä olen kuullut joskus (tai en siis minä, mutta tuttuni), että Suomessa kulkee jääkarhuja kadulla...;D
    Tv tosiaan manipuloi, olen pitänyt Israelia levottomamapana maana kuin se todellisuudessa on. En ole koskaan käynyt siellä, mutta mieheni edesmennyt mummu aikoinaan on. Haluaisin kyllä käydä:)

    Tosi ihana sisustusliike!! Niistä on hyvä hakea vain ideoita ja ihailemassa, ei aina tarvitse ostaa mitään, yleensähän ne ovat niin kalliita liikeitä, täällä Suomessa myös:)
    Haluaisin kyllä joskus sellasien vanhan ransakalaistyylisen rautatuolin ostaa, mutta ovat yleensä aika hintavia.

    Hyvää alkavaa viikkoa ja hyvää yötä toivottelee eräs flunssainen nuhanenä;D

    VastaaPoista
  12. No olen tietysti saanut vanhemmiltani vähän kuvaa siitä mitä se on mutta kyllä se on muuttunut näidenkin vuosien aikana ja viime keväänä tyytääreni kävi siellä myös ja sanoi että siellä oli ihania kauppoja ja uskon kyllä mutta tuo kauppa on aivan ihana täytyykin sanoa äidilleni että haluan sieltä jotakin tuliaisiksi.
    Tiina

    VastaaPoista
  13. Jännä että kysyit juuri noita mielikuvia! Ajattelin näet sanoa tuosta sisustusputiikista, oli yllätys,että tämäkin tyyli on siellä noteerattu, voisi olla Suomesta tuo liike. Muuten mielikuvani Israelista on, että se on aika länsimainen ja moderni valtio joten en ole suurestikkaan yllättynyt siitä mitä olet kertonut..Olen usein ajatellut sen historiallisista ja uskonnollisista syistä sellaiseksi poikkeukseksi ympäröiviin valtioihin nähden.
    UM

    VastaaPoista
  14. Voi miten kauniita juttuja siellä myydään! Miten voit vain käydä ;)
    Hyvää päivänjatkoa sinulle!
    Kristina

    VastaaPoista
  15. Hei!

    Ensi visiitillä, löysin blogisi Ruusutapetin kautta. Ja ihan pakko oli tulla luuraamaan, mitä Jerusalemiin, kultaiseen (ei saviseen:)) kaupunkiin kuuluu. Vieläkö siellä pitää talot rakentaa kellertävän värisiksi?

    Olen ollut kerran Israelissa, -80 luvun alkupuolella. Eli kauan sitten. Ja ihanaa olisi päästä uudelleen.
    Olin siinä Jerusalemin ulkopuolella kibutsilla, joten Jerusalem tuli tutuksi.Ihanaa aikaa se oli. Meitä oli niin paljon, että asuimme ihan omassa "kylässämme" kibutsilla. Monenlaista tuli puuhattua, enkä koskaan unohda, kun pesin lattioita suomalaisittain ja sain satikutia veden tuhlaamisesta:)

    Totta on, että täällä suomessa ihmisillä on vääränlainen käsitys siitä maasta. Mutta ihan savimajoja:) uskomatonta!

    Terveisin Sirkku

    VastaaPoista
  16. Hei!
    Olen käynyt kolme kertaa Israelissa ja matkannut laajalti Kinneret-tourssin kyydissä. Tutustuttu on myös tavalliseen elämää, ei vain turistikohteissa.
    Suunnitelmissa seuraava matka olisi omatoimimatka. Olisi enemmän aikaa tutustua esim. taide- ja sisustusliikkeisiin. Aivan ihana maa ja on todella vienyt perheeni sydämen.

    VastaaPoista