sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Nikkarointia


Jos asuisin Suomessa,osallistuisin heti johonkin puutyokurssille.Taalla en ole onnistunut loytamaan sellaista kurssia,joten on itse vain yritettava,jos jokin idea pyorii paassa.
Taalla kuulee joskus jopa sellaisia kommenteja kuin "osaatko sina maalata",kun maalaan jotain huonekalua tms...




Autotallin nurkassa lojui entisen sankymme puinen salepohja ja ajattelin sen laudoista tekevani jotain.
Nain tallaisen "ladonovinaulakon" jossain sisustuskirjassa ja se naytti tarpeeksi yksinkertaiselta minunkin tehda.

Viimeksi olen tenhyt puutoita ala-asteen puutyotunnilla,joten oli aikakin yrittaa uudestaan.
Nyt miettimaan mita niista lopuista laudoista saisi aikaiseksi!!!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Nostalgisilla paikoilla

 Perjantaina ajelin Jerusalemin ulkopuolelle ja poikkesin Kiryat Anavimin kibutsille,jossa olen ensimmaiset kuukaudet tassa maassa asunut.
Aikaa siita tulee syksylla kuluneeksi 27 vuotta,kun nuorena halusin siskoni ja ystavani kanssa kokeilla jotain uutta.





Toisinaan minulle palautuu mieleeni ne alkuajat jostain mullan ja kukkien tuoksusta ja heinasirkkojen sirinasta.
Nimittain ensimmaisina paivina paasimme puutarhatoihin eli haravoimaan.Olisi pitanyt pakata matkalaukkuun myos kottikarryt,silla koko kibutsilta ei sellaisia loytynyt ja kaikki lehdet piti kasata jonkun viltin paalle ja silla kantaa ne roskiin...


Siita hommasta paasin ylenemaan puuvillapellolle puuvillan kokoajaksi ja tytot paasivat ruokasaliin toihin.
Puuvillapellolle piti nousta aikaisin;noin klo 5 piti olla autossa muiden tyontekijoiden kanssa.Toisinaan olin ainoa ulkomaalainen enka ymmartanyt yhtaan sanaa hebreaa.Joskus mukana oli toinen vapaaehtoinen ,joka vastasi porukan ruokailusta parakkikeittiossa pellon laidalla.
Kylla siina joskus oli tytoilla itku silmassa,kun annettiin jainen kana kateen ja siita piti loihtia ateria noin kymmenelle nalkaiselle...



Kun puuvillankeruun aika loppui jatkoin tyoskentelya lastentalolla.
Oman haasteensa tyolle antoi kielitaidon puute,silla lapset eivat tietenkaan osanneet englantia.
Eras suomalainen tytto opetti minulle muutamia lauseita hebreaksi ja niita kaytin mm.ruokailu-ja nukuttamistilanteissa.
Muistan,etta ennen iltapaivan nukkumaanmenoa kyvetimme lapset lastentalon pienessa kypyammeessa.
Ei taitaisi suomalaisessa paivakodissa tyontekijat hyvaksya vastaavaa...



Tana paivana kibutsin elama nayttaa vahan muuttuneen.
Sinne oli tullut uusia tehtaita,kanala oli havitetty ja sen tilalle oli kunnostettu tama sisustusliike,josta nama kuvat.
Naita huonekaluja tehdaan paikan paalla.Valitettavasti ei vain minun kukkarolle vaikka ihania ovatkin.



Tehdasalueelle oli myos avattu kahvila,joka naytti ainakin perjantai-iltapaivana olevan aivan taynna asiakkaista.







Kibutsin sisaankaynnin lahelle on myos pengerretty omakotitalotontteja ja pian sinne voi rakentaa muutkin kuin kibutsin jasenet.
Eiko entisille vapaaehtoistyontekijoille olisi mitaan erityisrakennusoikeuksia tai alennuksia?Heh!



Mina voisin kylla asuakin maalla ja hoitaa siella pienta puutarhaani.Mika tietaa vaikka joskus...


Yleisnakymaa kibbutz Kiryat Anavimista.Suuri rakennus on kibutzin hotelli,oikealla pilkottaa uima-allas ja keskella sinikattoinen ruokasali.Meidan vapaaehtoisten asunnot olivat hotellin vasemmalla puolella nakyvia valkoisia rakennuksia.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Ulkovaloja


Parvekkeelle tykkaan laittaa tana vuonna vahan tunnelmavaloja,silla taallahan kesaillat on pimeita,joten mika sopii paremmin kuin lammin kesayo ja tunnelmavalaistus.




Sain anopilta valosarjan,joka toimii aurinkoenergialla ja auringonvaloahan kylla riittaa!
Valosarjaa sommittelin parvekkeella vahan joka paikkaan,mutta se ei sopinut oikein mihinkaan,kun varit eivat olleet minun makuuni.
Lopulta laitoin sen sellaiseen nurkkaan,josta se vahemman hairitsee....
...kunnes keksin vaihtaa varikkaat pallot naihin cupcakes-muotteihin.

Nyt nama kehtaa laittaa nakyville etupuolellekin!



Tassa alkuperaiset valot.....



Virittelin parvekkeelle poydan ylapuolelle pienia jouluvalotuikkuja.
Niitakin muuttelin vahan,etta joka toiseen valoon tuli tallainen tahtimuki.
On kivannakoisia pimeassa...


Tassa valot viela ilman tahtikoristuksia.

Muutaman paivan on ollutkin viileampaa,ettei parvekkeella ole tullut vietettya aikaa,mutta nyt taas on luvattu lampimampaa.

Pitaakohan houkutella mies parvekkeelle tunnelmavalaistukseen.Huomaiskohan tuo ollenkaan.....

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Itsenaisyyspaiva



Eilen vietimme Israelin 66-vuotis Itsenaisyyspaivaa.
Keskella viikkoa oleva 1,5 paivan vapaa katkaisi kivasti tyoviikon ja mukavasti aikaa olla perheen kanssa yhdessa.



Tana vuonna vierailimme Givat HaTahmoshet-kukkulalla,joka on kuuden paivan sodan (1967)aikainen alue Jerusalemissa.
Sodassa taistelut kestivat jordanialaisia vastaan klo 2.30-7.00 valisen ajan ja kukkula oli valloitettu.Taistelussa menetettiin kyllakin molemmin puolin sotilaita,joiden muistoksi alueella on myos museo.



Kukkulalla on kymmenia bunkkereita,joita lapset tykkaavat kierrella ja tutkia.
Pojalleni kukkulalla vierailu oli ensimmainen kerta,joten han oli ihan ihmeissaan kaikesta nakemastaan.



Itsenaisyyspaivan kunniaksi armeija pystyttaa alueelle kalustonayttelyn ja sotilaat ovat kertomassa halukkaille miten mikakin ase toimii tai miten puretaan pommi tai miina....











Itsenaisyyspaivan traditioihin kuuluu yleensa grillaaminen,joten mekin grillasimme iltapaivalla.Talla kertaa kotipihalla....


Tanaan taas tyopaiva,mutta huomisen jalkeen jo viikonloppu.
Nyt aamuhommiin ennenkuin vauvelit heraavat aamu-uniltaan!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Aivan pihalla


Kevat on niin ihanaa aikaa,kun kaikki viela luonnossa viherioi eika ole liian kuumakaan,joten lammosta viela nauttii.
Oleskellaankin nykyaan lahes koko ajan parvekkeella ja pihalla;siella syodaan,luetaan,leikitaan,juodaan aamu-,paiva- ja iltakahvit ja toisinaan uidaankin pojan uima-altaassa.....



Parvekkeelta seuraan mahdollisia uusia asukkaita tassa isani ja poikani tekemassa linnunpontossa.Eivat ole uutta kotia viela hoksanneet,silla tallaiset linnunpontot on taalla niin harvinaisia ....

Minusta jotenkin niin ihana tuolla puun kolossa!


Vahan aikaa sitten loysin kadulta taman pienen lastauslavan ja maalaamalla sain siita varastohyllyn ruukuilleni.



Kesalla kesakukat valtaavat parvekkeen,mutta joukossa on myos paljon monivuotisia kukkia,jotka jaksavat kukkia vuodesta toiseen.Taman kukan nimea en tieda enka ostaessani edes tiennyt sen olevan monivuotinen...


Jokin naissa laventeleissa viehattaa,joten naita alkaa olla jo vahan joka kulmalla,mutta vain eri lajeja.
Ostin myos uusia mausteita entisten lisaksi,minttua,basilikaa ja oreganoa.
Ruoka ja salaatit maistuvat ihan erilaisilta tuoreilla mausteilla maustettuna.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Uusi Cinema City


Jerusalemiin on avattu uusi Cinema City-elokuvateatteri,jossa on mm.19 elokuvasalia,kahviloita,ravintoloita,kauppoja,lapsille "pomppuloita" seka pian avatta "Raamatullinen maa".



Sisustus on elokuviiin sopiva,joten koko alue on taynna kuvia,julisteita ja nakoispatsaita.



                                                            Jokaiselle jotakin







                                           Patsaat ovat ihmisen kokoisia tai suurempiakin...











Nama portaat johtavat "Raamatulliseen maahan".Cinema City on hiljattain avattu,joten valitettavasti Bible Land ei ollut viela ihan valmis.



Ikkunan takaa voi kuitenkin jo nahda vahan mita alueella tulee olemaan.Katolla on suuri Noahin arkki elaimineen....



Tassa ilmeisesti erilaisia Raamatun kertomuksia hahmoineen...


Lopuksi pieni levahdyshetki isoaidin kanssa kahvilassa.

Cinema City naytti todella hienolta ja myos suuren ja ilmaisen parkkihallin vuoksi tulee varmasti kaytya tuolla elokuvissa tai muuten vain aikaa viettamassa....

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mamilla ja Park Teddy


Eilen vietimme aikaa Jerusalemin vanhan kaupungin liepeilla Mamillassa seka laheisessa Teddy-puistossa,joka on tehty Jerusalemin entisen kaupunginjohtaja Teddy Kollekin muistolle.



Alueella on myos kalliita luksusasuntoja,jotka ovat lahes vain omistajiensa kesaasuntoja.Jokaisesta asunnosta nakyma vanhan kaupungin muureille.




Lammin paiva,joten pienet pulahtivat vivoittelemaan puistossa oleviin vesialtaisiin.


Oikealla nakyva harmaa alue toimii iltaisin valosuihkulahteina.Taytyy joku ilta kayda se katsomassa.Ilmeisesti vesi suihkuaa musiikin tahdissa ja eri vareissa...


Eilen vesi suihkusi poikkeuksellisesti myos paivalla Pesah-viikon kunniaksi ja lapset saivat juosta suihkujen valissa.Hauskaa oli!!!


Kiva,etta on valilla aikaa myos tutustua oman kaupungin nahtavyyksiin.Aina tulee lahdettya kauemmaksi.

Kaupunki on myos turisteja taynna varsinkin nain Paasiaisen aikaan.Tana vuonna juutalaisten Pesah seka Paasiainen osuivatkin samaan aikaan,joten kansa on liikkeella.Kiva tunnelma kaikkialla!

Hyvaa Paasiaisen aikaa kaikille!