tiistai 30. tammikuuta 2018

Torilla mieheni lapsuudenmaisemissa






Tanaan vietamme Tu Bishvat eli puiden uutta vuotta.
Talloin istutetaan uusia kasveja ja puita.
Kaupat on taynna mita erilaisimpia kuivattuja hedelmia ja niita syodaan  kera pahkinoiden ja siemenien.

Ajattelin,etta tahan aiheeseen sopii jo joulukuussa kuvaamiani otoksia Jerusalemin Mahane Yehuda-torilta.
Eilenkin olin siella anopin kanssa,mutta toitten jalkeen iltapaivalla on jo niin hamaraa,ettei voi oikein enaa kuvata.












Viime Hanukka-loman aikaan kiertelimme yhtena paivana torilla ja sen ymparistossa.
Mieheni opasti meita ja naytti talon,jossa asuivat silloin,kun han syntyi.
Isovanhemmat asuivat myos aivan lahella,joten torin kulmat kuuluvat kovastikin mieheni lapsuuteen.




Mieheni isa oli syntynyt vuonna 1933 Jerusalemissa ja he asuivat jo silloin lahella toria.Heilla oli siella leipomo.
Vanhemmat olivat muuttaneet Irakista ja taalla heille syntyi kolme lasta.
Elama oli kuitenkin tosi vaikeaa silloin.Heilla oli ollut Irakissa suuri leipomo ja hyva toimeentulo,joten he paattivat palata takaisin Irakiin.
Siella heille syntyi viela 6 lasta lisaa ja juutalaisten olojen huonontuessa Irakissa muuttivat uudelleen Israeliin 1950 vuoden tienoilla.









Appeni veljilla oli aivan viime vuosiin saakka torilla oma hedelma-ja vihannestiskinsa.
He jatkoivat suvun perinteita Mahane Yehuda-torilla.










                                                                    Halvavalikoimaa








                                                             Hanukkamunkkeja




Tassa talossa asuivat mieheni isovanhemmat.
Heita oli iso perhe parin kolmen huoneen asunnossa,mutta siihen aikaan oltiin tyytyvaisia,etta oli katto paan paalla.
(Anoppini asui Israeliin muutettuaan kolme ensimmaista vuotta teltassa.)




Appeni kertoi aina tarinaa,joka heille tapahtui eraana sapattina.
He olivat perheena istuutuneet juuri sapattiaterialle.Isa rukoili sapattirukousta ja siunasi viinin ja leivan ja silla hetkella perheen aiti huusi kaikille poistumaan nopeasti huoneesta.
Kaikki uskoivat,silla tama pyynto oli niin epatavallinen aidilleen ja aidilla oli kyky tietaa asioita etukateen.
Juuri kun kaikki olivat poistuneet huoneesta,sen katto romahti alas.




Tana iltana kokoonnumme koko suku anoppini luokse.
Anoppini tuntien poyta taas notkuu kuivista hedelmista ja muista herkuista.



Tana iltana katsomme myos yhdessa erittain mielenkiintoisen tv-dokumentin.
Mieheni serkku Israelissa tunnettu toimittaja Zvi Yehezkeli on tehnyt 5- osaisen dokumentin arabeista Syyriassa,Euroopassa ja USA:ssa.
Han naamioitui arabiksi ja vaarennetylla Syyrian passilla matkusteli ympariinsa aina ISIS:n keskuuteen.
Toivottavasti nama dokumentit kannetaan myos englanniksi ja suomeksikin,silla niissa on tietoa,mita tanaan todella tapahtuu,kun islam ja valitettavasti myos terrorismi leviaa Eurooppaan.

Tallaista tanaan.....

14 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista lukea miehesi lapsuudenmaisemista, ja siitä että he muuttivat takaisin Irakiin; sellaisesta en olekaan aiemmin kuullut. Mahane Yehuda on kyllä mahtava tori,minähän kävin siellä viime viikolla ja postasin siitä. Aina yhtä ihana, etenkin jos siellä käy harvoin.
    Oikein hyvää TuBiShvatia sinulle ja perheellesi:)

    VastaaPoista
  2. Ja mielenkiintoista sekin että Zvi Yehezkeli on miehesi serkku. NÄin silloin aikoinaan sen aiemman dokusarjan,missä hän sulattautui Euroopassa ääri-islamistien joukkoon. Aika rohkea mies...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin postauksesi Mahanelta ja Jerusalemista.
      Mielenkiintoinen dokumentti oli eilen.Kylla se aika rohkea mies on,kun tietaa mita tapahtuisi,jos tulisi ilmi!

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja ihanista kuvista! =) Herkullisilta näytti halvat ja hanukkamunkit...=P Rohkea mies tosiaan tämä Zvi!Mukavaa dokumentti- iltaa teille ja hyvää TuBiShvatia koko perheelle!
    Terveisiä lumisesta Vaasasta toivotteleepi Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna.
      Meilla oli oikein kiva ja mielenkiintoinen ilta.

      Poista
  4. Jälleen Mahanen tunnelmia, juuri Jaelilla näin sieltä kuvia..
    Tuo suvun leipomojuttu ja muutto takaisin Irakiin olikin uutta tietoa. Samoin kuin Zvin dokumentit. Olisipa mielenkiintoista nähdä ne täälläkin!
    Hyvää puiden uutta vuotta sinne suvun keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YouTubesta löytyy niitä vanhempia Euroopan dokumentteja, englanniksi.

      Poista
    2. Kuulinkin,etta naita dokumentteja kaannetaan jo englanniksi,joten varmaan johonkin levitykseen tulee.

      Poista
  5. Mielenkiintoista historiaa kuten niin monella perheella taalla!
    Hyvaa TuBiShvatia teille!

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen postaus����
    Se dokumentti olisi kiva nähdä...
    Mukavaa juhlaa toivottaa Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mielenkiintoinen dokimentti ja jatkossa viela jannittavampi,kun han menee Syyriaan.Eilinen jakso oli kuvattu Ranskassa.

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja mielenkiintoista luettavaa nämä perhehistoria tarinat.

    VastaaPoista