torstai 5. marraskuuta 2015

Mukava vieras




Kyllapas tuli pitka vali sitten viime postauksen.Olen ollut kiireinen ja iltaisin liian vasynyt ajattelemaan kirjoittamista.
No,eihan tata onneksi ole pakko aina tehda...


Reilu viikko sitten saimme tanne mieluisen vieraan,kun isani saapui tanne pariksi viikoksi.
Han oli meilla aluksi,nyt siskollani ja tulee viela loppupaiviksi meille.



Perjantaina ajoimme Tel Aviviin ja sinne Saronan uudistetulle alueelle.
Keskella kaupunkia on kunnostettu vanhat rakennukset kahviloiksi ja kaupoiksi ja sinne oli avattu myos kauppahalli,josta sai ostaa kaikenlaisia erikoisuuksia.



Ilma oli mita parhain,silla olen aina tottunut Tel Avivin kosteuteen ja kuumuuteen.Nyt oli sopivan lamminta istuskella ulkoilmakahvilassa eika ollenkaan kosteaa.



                                                    Kivasti sisustettuja kahviloita







                                                  Tassa kauppahallin sisalla



Poikettiin viela Jaffossa ihailemassa merta ja kauniita maisemia.



Isani ei osaa olla lomallakaan jouten,joten pitka lista oli taas odottamassa pienia korjauksia ja rakentamista.Laitan niista sitten kuvia myohemmin,kunhan saan kaiken valmiiksi.
Taitaa ensi viikon alku menna hanella vauvoja sylissa pitaen,silla sain taman kuun alussa kaksi hoitovauvaa lisaa ja tama viikko on ollut aika raskas.




Lattialla pyorii nyt kolme puolivuotiasta,9kk ja vuoden ikaiset.Yhdeksan tunnin tyopaivan jalkeen tietaa kylla tehneensa toita!
Onneksi kaikki viisi nukkuvat aamu-unet samaan aikaan,kuten nytkin,joten minulla on edes pieni hengahdystauko.

Toivotaan ettei seuraavaan postaukseen mene taas kuukautta...

Leppoista viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Heti eka kuvasta tiesin, että Saronastahan ne... Eikös ole kiva paikka! Tuo kauppahalli ei ollut ehkä vielä auki, kun kävimme siellä. Komea poppoo meren rannalla! Nauttikaa vielä loppuajastanne yhdessä!

    VastaaPoista
  2. Kiva on ollut isaa vieraana pitaa.Viikko taas meni niin nopeasti.Reissattu on monissa paikoissa ja minullekin isa on tehnyt puutoita.Grillipaikan kaapeista on puuttuneet ovet ja ne isa teki ja Pantzo-koira sai koppiin uuden laudoituksen .Yhteisia tapaamisiakin on viela tiedossa.Kiva oli taas visiitti tuolla Saronan alueella.

    VastaaPoista
  3. Kiva on ollut isaa vieraana pitaa.Viikko taas meni niin nopeasti.Reissattu on monissa paikoissa ja minullekin isa on tehnyt puutoita.Grillipaikan kaapeista on puuttuneet ovet ja ne isa teki ja Pantzo-koira sai koppiin uuden laudoituksen .Yhteisia tapaamisiakin on viela tiedossa.Kiva oli taas visiitti tuolla Saronan alueella.

    VastaaPoista
  4. Kiva että teillä on isä siellä käymässä;varmaankin tosi mukavaa kaikille.Ja kivan reissun teitte Tel Aviviin;Sarona on niin ihana,,lempparipaikkojani kaupungissa ja Sarona Market niin upea! Oli todellakin joitakin päiviä ihana sää mutta nyt on ollut pölyistä ja lämmintäkin.

    VastaaPoista
  5. Oii, ompa ihana kuulla että isäsi on päässyt sinne vierailulle! No mutta, siellähän se kuvissa näkyi olevan :D Ihania kahviloita! Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
  6. Hei! Täällä myrskyisen Perämeren saarella Hailuodossa luen postauksiasi ja katselen niin kesäisiä kuviasi. Kiitos niistä! Mukavasti ne lämmittää! Että kesä se tännekin tulee, aikanaan!Riitta

    VastaaPoista
  7. Ihan tutun näköinen mieshän siellä onkin :) Voi että, nauttikaa te niistä ilmoista meidänkin edestä :)

    VastaaPoista