torstai 30. tammikuuta 2014

Ei toivottu vieras


Meita oli vastassa eilen illalla ikava naky,kun palasimme kotiin.
Kotiimme oli murtauduttu ja mm.vaatekaapit oli laitettu uuteen jarjestykseen!

Puoli seitseman aikoihin lahdin lasten kanssa tyttareni hammaslaakariin ja sielta menimme viela ruokaostoksille.
Palasimme samaa aikaa, mieheni toista ja me vahan ennen 22 ja koti oli myllatty.



Olivat varmaan etsineet kassakaappia,koruja ja kateista,silla olivat suoraan menneet ylakertaan.
Kassakaappia ei meilla ole,eika arvokkaita korujakaan.
Lasten saastolippaat oli selvasti esilla poydalla ja hyllylla,mutta eivat olleet niita huomanneet.
Lapset olivat huojentuneita,etteivat heidan vaivalla saastamansa rahat kadonneet varkaiden mukaan.




Meilla on talossa halytysjarjestelma,mutta emme ole sita koskaan kayttaneet.He ilmeisesti luulivat sen toimivan,silla ensimmaisena olivat katkaiseet piuhat.

Aika ammattilaisia olivat,silla sormenjalkiakaan ei loytynyt,vain samanlaisia hansikkaita olivat kayttaneet mita vastapaiseen taloon samana iltana murtautuneetkin.





Janna silti,etteivat huolineet lipaston paalla olevaa kameraa,kotiin unohtunutta kannykkaani,tietokoneita.
Ainut mita olivat ottaneet,oli tyttojen rihkamakorviksia.Pettyvat polot kovasti,kun huomaavat etteivat olekaan aitoja....


Tunne on aika epamukava,etta kodissa on kayty penkomassa ja noin helposti paasevat sisaan vaikka meidan nukkuessakin.
Onneksi kaikki lapset olivat mukanani.Miten olisi kaynyt,jos varkaat olisivat tulleet sisaan heidan kotona ollessaan?

18 kommenttia:

  1. Voi kauheaa! Varmasti on ikävä olo, kun vieraat ihmiset ovat käyneet penkomassa.

    VastaaPoista
  2. Voi kurja! Ikava tunne. Meilla kavi kerran edellisessa asunnossa. Ei kylla jattanyt mitaan jalkia. Vasta pitkan aikaa sen jalkeen huomattiin etta puuttui miehen tyokaluja, partavesia(!) ja pari vanhaa nahkatakkia(!!). Sitten muistettiin etta jonain paivana oli ollut ikkuna hassusti auki, mutta emme silloin kiinnittaneet siihen kummempaa huomiota.

    No nyt on tilaisuus jarjestaa kaapit kunnolla, jos kaikki on vedetty lattialle :)

    VastaaPoista
  3. Voi kamala!!! Tuo on minun pahin painajaiseni. Oma koti ( ja auto ) ovat niin henkilökohtaisia asioita, että niihin ei toivoisi kenenkään kajoavan. Onneksi selvisitte vähin vammoin, mutta varmasti on inhottavaa kun omassa kodissa on käyty.

    VastaaPoista
  4. Onpas kauheeta jälkee, siis järkyttävää!!!!
    Tuntuu varmaan pahalta, kun tietää, että joku outo ja ulkopuolinen on käynyt omassa kodissani.....
    Tsemppiä siivoamiseen ja voimia toipumiseen
    Toivottaa Ulla

    VastaaPoista
  5. Voi ei! Varmasti ihan hirveä tunne, kun huomaa, että kotona on käynyt varkaita. Tulee varmasti aika turvaton olo.

    Jaksamista Teille!

    VastaaPoista
  6. Voi miten ikävä juttu ja inhoittavat vieraat,onneksi sentään eivät löytäneet mitään arvokasta.Mutta tuo että tuntemattomat penkovat kaappeja on aika traumaattinen juttu,Kun asuin täällä ensimäistä kertaa kotiini murtauduttiin ja sotku oli aika samanlainen töistä tultuani,mutta silloin onnistuivat myös löytämään rahaa ja koruja. Tsempphalit!

    VastaaPoista
  7. Voi, miten ikävä tilanne! Onneksi kuitenkin arvokkaimmat tavaranne säästyivät. Toivottavasti turvallisuudentunne palaa taas pian!

    VastaaPoista
  8. Onneksi eivät vieneet mitään arvokasta mukanaan. Voin vain kuvitella miten ilkeä tunne siitä siltikin jää.

    VastaaPoista
  9. No huh, huh! Onneksi eivät vieneet mitään arvokasta.
    Ja onneksi eivät rikkoneet ja sotkeneet, olisi voinut olla vielä ikävämpää jälkeä.
    Varmasti on pitkän aikaa pelko ja kurja tunne tästä, mutta te selviätte!
    Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Ikävä tunne varmasti,kun omassa kodissa on käynyt joku tuntematon penkomassa.
    Onneksi tosiaan pääsitte "pienillä" vahingoilla, mutta kurjaahan se silti on :/.

    Turvallisuutta ja mukavaa viikonloppua täältä sinne toivottelen :)

    VastaaPoista
  11. Voi miten ikävää :( missä päin asut Jerusalemissa? Asun itse myös Jerusalemissa.

    Shabbat shalom!
    -eshetchayil

    VastaaPoista
  12. Eshetchayil,asun Ramat Sharetissa.Missas sina?
    Shabat shalom!

    VastaaPoista
  13. Arnonassa :)
    -eshetchayil

    VastaaPoista
  14. http://vingerpori.vuodatus.net/
    Voi kauheata, kuinka voi toisten kotiin mennä penkomaan. Toivottavasti toivut tuosta tapahtumasta, onneksi rakkaimpasi ovat kunnossa. Selailin blogiasi ja kuinka kauniita kuvia onkaan.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille kommentoijille ja tsemppaajille!
    Torstai-ilta meni kaappeja jarjestellessa ja samalla ne tuli siivotuksi.
    Lahinna on mietityttanyt se,mita olisi tapahtunut,jos lapset olisivat olleet kotona ja ylakerrassa.Usein suljen silloinkin parvekkeen ovet pimeaksi,joten olisivat luulleet talon olevan tyhja.
    Tasta lahtien jatan valoja palamaan joka paikkaan ja vaikka radion auki....

    VastaaPoista
  16. Voi ei, kamalaa! Tsemppiä kovasti teille... :(

    VastaaPoista