tiistai 4. maaliskuuta 2014

Viikonloppuajelulla


Vapaapaivanani perjantaina teimme pienen reissun meilta etelaan Askelonin alapuolelle.
Mukaan lahti tytot,joilla ei ole perjantaisin koulua eli minun kaksi vanhinta ja siskoni tytar,siskoni,isani ja mina.
Halusimme nahda myos villina kasvavia unikkoja,joita nakee ihan unikkopeltoina,mutta valitettavasti emme eksyneet sellaiselle pellolle.Jouduimme tyytymaan yksittaisiin kukkiin.


Kiva oli kuitenkin ajella ja nahda taas aivan toisenlaisia maisemia mita meilla Jerusalemissa.
Talla alueella on paljon viljelyksia ja luontokin alkaa olla jo niin kevaista.



Poikkesimme myos matkan varrella olevilla moshaveilla,joissa on joskus kivoja kahviloita ja sisustusliikkeita.
Loysimme Moshav Gayasta kivan BaHazer-sisustusliikkeen.








                                                             Noga pappan kanssa


Liikkeesa on myos tekstiileja,mattoja,laukkuja ja vaatteita ja samaisena paivana siella oli vaatestailistit paikalla ja tarjolla shampanjaa,mansikoita ja pikkusuolaista.

Kotona katsoin sitten heidan facebook sivuaan ja heidan paivan paivityksessaan olimme mekin paasset siskoni kanssa kuvaan.Joten tassa alakuvassa etualalla mina ja siskoni taka-alalla.....

Tanaan palaammekin sitten jo tavalliseen arkeen,silla yolla vein isani lentokentalle.Viikko hurahti aivan liian nopeaan.....

7 kommenttia:

  1. Voi,ku kiva kuva pappasta ja tytöstä:))
    Ja ihana sisustuskauppa, tarttuiko mitään mukaan??
    Kyllä täällä jo kevättä odotellaan, mutta vkonloppuna satoi taas lunta ja nyt on maa ihan valkoinen, joten se siitä keväästä.
    Mä oon flunssaa potenut muutaman pvän, mutta nyt ollaan jo voiton puolella, onneksi.
    Terkut teille lähettää Ulla

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia! Taisi teinitkin olla vaaterekkien kimpussa, teidän "varttuneempien siskosten" tapaan. Sisustuskaupoista ne ei mitenkään innostuneet, arvaan minä!
    Ihmeesti te aina löydättekin noita sisustusliikkeitä!
    Meillä satoi eilen lunta, josta tänään taas ei ole tietoakaan.
    Kiitos lahjoista, joita sain teiltä isän mukana!

    VastaaPoista
  3. Hei,voitko tarkentaa sisustusliike BaHazerin sijaintia ??? Viine kerralla,siis helmikuussa,käydessäni Israelissa,kävimme ystäväni kanssa Rishon LeZionin sisustusliikkeessä,josta sain vinkin sinun blogistasi.Kerrottuani myymälässä että olen Suomesta,muistivat teidät !! :) Ystäväni asuu Rehovotissa,joten matka ei ollut pitkä.Tunnetteko muuten ketään suomalaisia Rehovotista ??

    VastaaPoista
  4. Kivat kuvat ja mikä ihana kauppa;tosi ihania tavaroita siellä! Ja villisinapit kukkivat niin keltaisina;keräsittekö? Ovat tosi hyviä salaateissa:)

    VastaaPoista
  5. Ulla,sisustusjutut oli aika kalliita,mutta pappa osti tytoille laukut...

    Eeviregina,taas uusi liike,jossa voidaan joskus sinun kanssa kayda!

    Anneli,BaHazer-liike sijaitsee Moshav Gayassa,joka on vahan Askelonin etelapuolella.muuta osoitetta ei meillakaan ollut ja sielta se loytyi.
    Kiva,jos loysitte Floralis-liikkeen Rishonissa.En tunne Rehovotista ketaan,aika vahan muutenkin suomalaisia taalla....

    Jael,ei tullut mieleenkaan,etta keltaiset kasvit olisivat syotavia.Sinun pitaisi olla meidan matkassa "luonto-oppaana"!

    VastaaPoista
  6. Oli tosi kiva retki ja ennen kaikkea paasta kerrankin tuulettumaan perjantaina kokkausten sijaan.Milloin otetaan uusiksi

    VastaaPoista
  7. Apua.. Niin on lämmintä ja vihreää. Ihan kateellisena katson näitä kuvia! :)

    VastaaPoista